Siirry sisältöön

Vastuullisuus

FoxDo luo remonttialalle vastuullisia ja luotettavia käytäntöjä, joita ala tarvitsee uudistuakseen ihmislähtöisemmäksi ja ympäristömyönteisemmäksi

FoxDo mullistaa remontoinnin periaatteillaan ja uusilla toimintatavoilla

Nimetön malli(4)
Meille vastuullisuus on oleellinen osa koko toimintaamme, ja se on meille prioriteetti sekä asiakkaiden että kumppaneidemme kanssa toimiessa. Olemme luoneet palvelun, joka mahdollistaa remonteissa niiden läpinäkyvän ja päivittäisen seurannan. Tähän konseptiin on helppo rakentaa myös vastuullisuusseurantaa ja raportointia.

Vastuullisuus näkyy meille ensisijaisesti kolmella osa-alueella: kiertotalous ja kierrätys, tasa-arvoinen työelämä ja vastuullinen reklamaatio.

Tärkeimmät tavoitteemme

Kunnostamme jo olemassaolevaa rakennuskantaa ja lisäämme kohteiden käyttöikää.

Tarjoamme mahdollisuuksia tasa-arvoisesti ja reiluin periaatteein esimerkiksi nuorille.

Hoidamme tulleet reklamaatiot ja varmistamme kahden vuoden takuun toteutumisen.

Yritysvastuu ja FoxDo

Yritysvastuumme

Meillä on eettiset yritysvastuun toimintamallit, joihin kuuluvat mm. Vastuu Groupin suorittama ulkopuolinen auditointi ja kahden vuoden takuu remonteille.

Toimintamme luo mahdollisuuksia remonttialalla vähentäen harmaata taloutta. Luomme tasavertaisia mahdollisuuksia kaikille ammattilaisille ja tarjoamme esimerkiksi helpon työllistymismahdollisuuden nuorille ja maahanmuuttajille, joiden työllistymisessä on erityisiä haasteita ja remonttialalla heitä syrjiviä käytäntöjä.

Sitoutumisemme palvelun vastuullisuuteen ja läpinäkyvään remontointitapaan on taannut sen, että reklamaatiotapauksia tulee vain alle 3% tilauksista.

Ympäristövastuumme

Meidän ympäristövastuutavoitteissa on kunnostaa vanhaa ja uusiokäyttää mahdollisimman pitkälle jo olemassa olevaa rakennuskantaa. Monet remonteistamme parantavat energiatehokkuutta ja lisäävät kohteiden käyttöikää, joka pienentää hiilijalanjälkeä.

Jo tilausvaiheessa huomioidaan kysymykset purkumateriaalien kierrätyksestä, ja materiaalivalinnoissa pyritään huomioimaan niiden kestävyys.

Emme suosittele remontteja, joissa pohjatöistä yritetään luistaa. Ohjeistamme myös näin remontoijia toimimaan YK:n Agenda 2030 -periaatteiden mukaisesti. Teemme kerralla kestävää.

Ympäristövastuu ja FoxDo
Vastuullisuuskumppanimme
Meidän lupauksemme
  • Sertifioitu palvelu

    Olemme Suomalaisen työn liiton jäsen ja toiminnallamme on Avainlippu -merkki. Olemme myös Vastuu Groupin tarkastama Luotettava kumppani.

  • Emme syrji

    Palvelumme on avoin kaikille remonttialan ammattilaisille ja työllistämme myös nuoria ja maahanmuuttajia samalla reilulla hinnoittelulla.

  • Jätteiden kierrätys

    Ohjeistamme tekijöitämme kierrättämään remonttijätteet paikallisilla kierrätysasemilla ja uusiokäyttämään remonttimateriaaleja.

  • Läpinäkyvyys

    Remontteihin käytettyjä tunteja ja laskun kertymistä voi seurata reaaliajassa järjestelmässämme. Palvelumme ja hinnoittelumme on läpinäkyvää.

  • Pienempi hiilijalanjälki

    Kunnostamme vanhaa ja lisäämme kohteiden käyttöikaa. Samalla parannamme remonteilla myös energiatehokkuutta.

  • Elämiseen riittävä palkka

    Meillä työtä ei tehdä polkuhintaan vaan työn tekijä saa aina määrittää itse oman tuntihintansa, työaikansa ja työalueensa.

Haluatko jutella lisää vastuullisuudesta?

Varaa aika neuvotteluun kanssani.

Terveisin,

Elena Liski
Viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö

emppa(1)